perjantai 1. joulukuuta 2017

Mysteriä

Uhkarohkea, kun olen ilmoittauduin PEEKAA;n vetämään mysteriryhmään.Mutta heti huomasin onpas mukavaa porukkaa, niin kuin tilkkuilijat yleensä. Mallin on suunnitellut    Quilvillen Bonnie K Hunter ja se on
" On Ringo lake."   Olen yhden kerran tehnyt Mysteerin, ohje tuli suoraaan sähköpostiin. Itse piti pähkäillä. Tämä on paljon hauskempaa, kun on suomalainen porukka ja vetäjä. Voi aina kysyä neuvoa ja muodostuu mukava yhteisö eri puolelta Suomea.

Part 1 on valmis. Tänään tuli Part 2. Mites mahtaa jouluvalmisteluiden käydä??????

Osa 1
Näitä neliöitä piti tehdä 52
Seuraavia 200 kpl

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Pieniä lahjoja

 Pussukoihin on kiva piilottaa kullekin tarpeellista ja laittaa pukinpusssiin
 Pienen kerholaisen eväskassi


lauantai 18. marraskuuta 2017

Uusi matto keinustooliin ja penkkiin.



Aattelin tehdä jouluksi uudet "vaatteet" keinustooliin ja tuvan penkkiin. Tässä ne ovat. Oli se hankalaa tuo keinustuolin matto, kun laitoin niin paksun vanun. On siinä nyt pehneä istuskella!

torstai 26. lokakuuta 2017

Kuvansiirtoa


Tausta

Pienen tytön ja pojan lemmikit kuvansiirrolla tyynyihin. Joululahjoiksi.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Uima- saunapussukka


Olimme Seinäjoen käsityömessuilla. Tykkäsin messuista kovin. Valikoimaaa oli ihan sopivasti. Pongasin tällaista kernikangasta. Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni uima-saunapussukan. Minusta kangas on aika mukavan pirteää. Laitoin myös vuoriksi muovikangasta, voi vaikka uimapuvun pussukkaan sujauttaa. Ompelu oli kyllä vähän kinkkistä, mutta lopputulos tyydyttää minua.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Tarvikekassi

Tilkkukerhossa oli pari ihmistä jo ommellut uuden tarvikekassin. Pitihän minunkin. Hätähousu kun olen, äkkiä sen piti saada valmiiksi. Minulla ei ollut paksua silityshuopaa, joten laitoin ohuempaa. Tukevampi olisi tullut paksummasta. Mallihan on ihan yksinkertainen. Koon voi tehdä tarpeensa mukaan. Taskuja voi myös laittaa niin paljon, kun haluaa tai mahtuu. Kassi on kiva siitä, että siellä voi tavarat pysyä järjestyksessä, jos haluuaa.




perjantai 1. syyskuuta 2017

Syreenikaitaliina

Tällä kaitaliinalla on oma historiansa. Sain tuon syreenikankaan tilkkuystävältäni yllätyslahjana pari-kolme vuota sitten.
Hän aavisti ´, mistä minä pidän ja olikin oikeassa. Nyt aina, kun laitan liinan pöydälle muistan häntä.


keskiviikko 23. elokuuta 2017

Suomi 100 tilkkutöitä

















Facessa on tilkuista asiaa profilissa albumi, jossa on sinivalkoisia töitä 100 vuotiaalle Suomelle. Ajattelin sitten laittaa ne tähän blogiinkin.

lauantai 5. elokuuta 2017

Tomaatit ja marjat



Nyt on puutarhurin onnenpäivät. Tilkut jää väkisinkin taka-alalle. Suunnitelmia kyllä paljon päässä liikkuu.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Euran Pirtin Kotiseutupäivät

Aika monta talkootuntia on taas vierähtänyt kotiseutupäivien järjestelyissä. Kaksi päivää on takana ja paras kiitos on ollut vieraiden tyytyväisyys. Euran Pirtti, yksi Suomen kansallisaarteista täyttää ensi vuonna 110v.
Tyttökin on pienestä ast  ollut mukana pirtin talkoissa. Tuli nytkin Jyväskylästä  valvomaan Pirtin näyttelyitä.
Neljä naista toi esille vanhoja käsitöitään. Meidän välissä 1954 tehty talousessu, jossa on pientä revinnäistä etulapussa. On siis aivan ihana.
1996Lisää kuvateksti
Tänään Pirtillä leivotaan eorlaist kakkoo ja huomenna hapantleippä.

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Sireenit sisälle

Sain yhdeltä tilkkuystävä-Tuijalta tuollaista sireenikangasta. Se on niin ihanaa ja minun väristäni, että en ole malttanut sitä käyttää ennen. Sain inspiraation, että teen sitä kesäpöytäliinan.
Heti aloin toimeen.

 Suunnittelin, että blokin pitää olla sellainen, että sireeni näkyy hyvin. Teinkin sireenikankaasta neliöitä 19cm ja ympärille pkakolmioita ja nurkkiin neliöt. Hätähousu kun olen niin ompelin kiiruulla blokin valmiiksi. Kuvasin ja laitoin facebookiin. Kun sitä vähän aikaa katselin , huomasin, että jotani outoa blokissa on ;) :) : ja ei kun purkamaan. Tulihan siitä avan erilainen, kun laittoi kolmiot toisinpäin. On mukavaa, vaikka sireenit kuihtuvat ulkona, minun pöydällani ne kukkivat edelleen.





sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kastetyyny

Saimme olla ihanassa, lämpimässä kastetilaisuudessa Herttoniemen kirkossa. Velipoika kastettiin 2,5 v sitten Revontulkappelissa Pyhätunturilla.
Tein molemmille kastetyynyt. Velipojan maisema oli luminen Pyhätunturi. Toisen vehreä Herttoniemi.


perjantai 12. toukokuuta 2017

Suomi- 100 torkkupeitto

Päätin yksi päivä, että teen Suomi-100 torkkupeiton. Päätin myös, että en osta yhtään uutta kangaspalaa.......  Oli siinä aika hakeminen, kun mikään kangas ei muka sopinut. Kun olin kankaat löytänyt, tein niistä neliöitä.

Mikä kuvastaa Suomea parhaiten? sininen on taivas, siniset on järvet jne.
Vihreys ja metsät ja kukkiva luonto. Ne tässä ovat mielestäni.

On se aika värikäs, mutta minähän tykkään väreistä.

Taitaa tämä peitto mennä arpavoitoksi ?

Kätevä kuvion tikkauksessa
Nurjapuoli 

Kommenttisi ilahduttavat minua:)

Lukijat

Sivun näyttöjä yhteensä

Tunnustus Eijalta

Tunnustus Eijalta
KIITOS!

Kiitos Eijalle

Saatu Tainalta ystävänpäivänä 14.2. KIITOS!

Hae tästä blogista

gallery

Quilting Gallery Logo