Veli on syntynyt Nuutin päivänä. Syntymäpäiviä on minun perheessäni vietetty ihan lapsesta asti. Minusta on ihanaa, että jokainen saa olla vuorollaan sankari. Tämä perinne on jatkunut myös edelleen omassa perheessäni. Perinne jatkuu. Myös siskon ja veljen luona käydään kahvilla, kun on merkkipäivä.
Se muistuu erikoisesti mieleen, kun mummu teki aina hyvää kakkua. Siihen aikaan se oli hyvin ainutlaatuista saada herkkuja.Ja naapurin lapset tulivat päiville. Meillä myös aina laulettiin sängyn vierellä ja tuotiin syötävää ja lahja. Lahjoista ei ole jääneet mieleen, kuin yksi. Mummu oli tehnyt rakkaalle nukelleni, Seijalle uuden hameen, housut ja lakin. Nukke oli siskoni sylissä, kun veljet mummu ja isä lauloivat onnittelulaulun.
Siitä saisi hyvän tutkimusaiheen, minkälaiset asiat jäävät lapselle muistoihin. Muistot ovat hyvin tärkeitä ihmisille. Kun ikää karttuu, niin muistot kantavat.
Minulle esiteltiin yhdessä kylässä albumit, jotka oli koottu molempien suvuista niin pitkältä, kuin oli kuvia. Sen pohjalta sain idean koota veljelle myös albumia. Ensimmäinen este tuli, että kuvia oli tosi vähän ja ne eivät olleet kovin hyväkuntoisia. Aikaa oli vähän, koska ideani tuli vähän myöhässsä. Mutta positiivisena ajattelin, että teen siitä tällaisen harjoittelukappaleen. Aikaa siinä menee, koska kuviin jää "kiinni" ja muistot herää. Minulla on vuosi eroa veljen kanssa, joten olimme kansakoulussa samassa luokasssa. Luokkakuva on minulla, koska eihän siihen aikaan suutettu muuta ottaa kuin yksi kuva. Hyvä, että sekin. Vain muutama kuva on meistä lapsina. Yhdessä pienessä kuvassa olen siskoni kanssa äidin hautajaisssa, veljet istuu takanamme. Kodin rappusilla. Muistan vielä sen mustan liivihameen, jonka sukulaistäti meille ompeli. Meillä oli siskon kanssa aina samanlaiset vaatteet. Neljä vuotiaana jouduin ja äidistä luopumaan sisko oli vain kaksi. Mutta onneksi oli mummu ja isä. Vaikka äitiä ei mikään korvaa. Niin tällaisiin aatoksiin tämä veljen synnttärilahja johdatti.
Ostin ihan tavallisen kansion., päällystin aurinkovärjäämällni kankaalla. Löysin kuvan albumistani, jossa veljellä on sylissä pystykorva. Se on hänen lemmikkirotunsa. Tänäänkin hänellä on pystykorva. Kuva on 70-luvulta tulostin kuvan kankaalle ja ompelin albumin kanteen. Muut kuvat laitoin muovitaskuihin. Niin kiire tuli, että kyläpaikassa huomasin, että kannen toinen puoli oli jäänyt ompelematta siinä oli nuppineulat. Ehkä sen joku neuloo tai sitten jäävät nuppineulat paikalleen. Historiaa sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti